Koodauspaja kirjastossa

Kesällä oli aikaa tarttua paljon puhuttuun juttuun: ohjelmoinnin alkeisiin. Peruskouluissa opetellaan ohjelmointia syksystä 2016 alkaen, ja kirjastossa halusimme olla mukana uutta ilmiötä kesyttämässä.

Mukaan saimme vapaaehtoiseksi asiantuntijaksi opiskelija Tomi Pieviläisen. Valmistauduimme vetämään Tomin johdolla noin tusinan osallistujan pajoja, mutta sitten Hesari teki Tapiolan kirjaston pajoista jutun ja innokkaita koodaajia ilmestyi aika paljon: 40-50 joka ilta.

koodauspaja1

Pienimmät osallistujat (4-8 v.) sekä aloittivat koodaamisen iPadien Hopscotch-sovelluksella. Oli hilpeää, kun saimme ötökät tottelemaan käskyjä! Hopscotchilla piirtäessä mietittiin jo toistoja, luuppeja ja satunnaisuutta. Hopscotch-tehtävien englanninkieliset esikuvat löytyvät verkosta, tekijänä Hour of Code.

hopscotch-haasteet

koodauspaja2

Pääjoukko aloitti samantien yksinkertaisen pelin tekemistä graafisella, verkossa toimivalla Scratchilla. Me kirjastolaiset opettelimme pallon liikuttamista vain hetkeä aikaisemmin. Pulmatilanteissa ratkaisua pohdittiin yhdessä tai pyydettiin Tomi apuun.

Jo hieman ohjelmointia kokeilut joukko teki töitä Tomin johdolla Racket-kielen kanssa.

koodauspaja6

Kesäkuisen viikon pajat pidettiin neljänä iltana, kolme tuntia per ilta. Osa tuli mukaan joka ilta, mutta myös kesken viikon oli mahdollista tulla mukaan. Pienin koodaaja oli 4-vuotias ja puuhasi isänsä avustuksella ohjelmoinnin parissa huikeat kaksi tuntia!

Seuraavat kaikille avoimet pajat pidämme elokuun ensimmäisellä viikolla. Koulujen alettua mukaan kutsutaan myös luokkia. Lastenkirjastonhoitajaa kiehtoo paitsi pelin rakentaminen, myös koodaamisen ja kirjallisuuden yhdistäminen: koodataanko runo, satu vai pieni tarina?

Koodaaminen on luovaa, opettaa ongelmanratkaisutaitoja ja kommunikointia, sanoo Tomi. Se on keino rakentaa ja ymmärtää ympäröivää maailmaa: verkkosivujen, älypuhelinsovellusten, kodinkoneiden, pelien ynnä muiden toimintaa. Ohjelmoinnin paikka on meidän mielestämme ehdottomasti myös kirjastossa. Kirjaston tehtävänä on aina ollut pitää  huolta kansalaisten lukutaidosta, kyvystä ymmärtää ja toimia aktiivisesti yhteiskunnassa.

koodauspaja5

Maru Tapiolan kirjastosta

 

2 vastausta artikkeliin ”Koodauspaja kirjastossa

  1. Päivitysilmoitus: Koodauspaja kirjastossa | My | Kirjastoista, op...

  2. Päivitysilmoitus: Koodauspaja kirjastossa | My | Lukutaidot oppim...

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Voit käyttää näitä HTML-tageja ja attribuutteja: <a href="" title=""> <abbr title=""> <acronym title=""> <b> <blockquote cite=""> <cite> <code> <del datetime=""> <em> <i> <q cite=""> <strike> <strong>